maanantai 1. kesäkuuta 2015

Kesää kohti kovaa vauhtia...

Mistä tietää että kevät on tullut.. no siitä että kalenteri täytyy joka päivältä jollain koiramaisella aktiviteetilla :)

Treenailtu ollaan vaikka mitä ja miten paljon, joten ei niistä sen enempää.

Pari kisaakin on tullut tässä käytyä.

3.5. Ninjan kanssa pitkästä aikaa kokeilemassa tokokisoja Veikkolassa VOI -luokassa (edellisestä kerrasta onkin 9 kk aikaa).
Ja meikäläinen taas jännitti ihan kiitettävästi. Pitäisi käydä vähän useammin ettei olisi aina itsellä niin epävarma olo. Nytkin ohjaaja sekoili meille kakkostuloksen verran pisteitä. Mutta Ninja voitti luokkansa, joten ihan hyvä kisa-aloitus.

Seuraavana viikonloppuna eli 9.5. mentiin kokeilemaan uudestaan kisaamista Hankoon ja nyt meni sitten paremmin. Eli Ninja voitti taas oman luokkansa ja nyt ykköstuloksella!
Joten nyt meillä on menolippu EVL-luokkaan ja sinne mennään sitten uusilla säännöillä :)

Samassa paikassa oli myös rally-toko-kisat ja ilmotin sitten Cheenan sinne samalla kun noin kauas tuli lähdettyä. Cheena oli ihan super ja meillä olisi ollut vain yksi virhe, mutta minä sitten hyllytin koko radan kun laitoin ajatuksissa käden liivin taskuun kehän sisäpuolelle. Eli oltiin jo tultu maaliin ja menossa pois kehästä. Kannattas tietty lukasta ne säännöt, mutta kun tää ei ole meille niin totista hommaa, vaan  Cheenalle jotain kivaa -juttu :)

Tokohan on totista touhua, niin palkintokuvassakin pitää olla totinen <3


Seuraavana torstaina 14.5. olin labbisyhdistyksen rally-tokokisat.
Joten lähdettiin kokeilemaan uudestaa josko nyt ei kartturi mogailisi liikaa. 
Tällä kertaa muistaakseni 97/100 pistettä. Oli vain huomautus että vauhtien tempot pitäs olla suuremmat... mut kun ne hiton kyltit tulee niin nopeasti etten ehtinyt jarrutella tarpeeksi. Mutta hauskaahan tuo on. Täytyy katsoa koska jaksaisin yrittä ilmottaa taas rallattelemaan. Itse asiassa en edes tiedä missä näitä kisoja ilmotellaan... täytyykin googlettaa...

Sitten vielä 16.5 lauantaina startattiin Remon kanssa kolme starttia ja Jaksi ja Ninja kaksi starttia Hiiden Haukkujen agilitykisoissa.
Alla kahteen Remon rataan linkki. Täytyy yrittää saada jaksilta Ninjan ratojen videot ja laittaa ne myöhemmin. 
Remolla oli teemana "etenemä ennen kaikkea" ja hitto se menikin KOVAA!! ei meinannut mummo pysyä perässä :)
Remon sijoitukset oli: 3 / 3/ 2
Ninjan sijoitukset oli : 3 / 3
Yksikään ei ollut nollarata.
Mutta aikas mainio viikko kaikkinensa. Kolme lajia ja ihan kivoja sijoituksia :)
Ninja alotti sitten sunnuntaina juoksun, vihdoinkin. Edellisestä onkin aikaa 1v3kk.



Sitten mä kävin vielä seuraavana lauantaina Remon kanssa Purinalla kaksi starttia. Pirjo tuli sopivasti toiseen starttiin ja kuvasi meidän sähellyksen... se on kun jossain tökkäsee, niin sitten se loppukin tahtoo mennä vähän sinne päin touhuksi. Mutta kyllä mä sitten tykkään tosta jätkästä, on se vaan niin mainio pakkaus <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti